Tutkimusyhteistyöllä vauhtia älyverkkojen kehitykseen

Huoli energian saatavuudesta ja ilmastonmuutoksen etenemisestä ovat nostaneet päästöttömän energian tehokkaan tuotannon, jakelun ja käytön yhdeksi kuluvan vuosisadan merkittävimmistä haasteista.

Suomalainen vastaus näihin haasteisiin on Energia- ja ympäristöalan huippuosaamisen keskittymä Cleen Oy, jossa alan johtavat yritykset ja tutkimuslaitokset hakevat tutkimusyhteistyöllä myös uusia ratkaisuja alan kilpailukyvyn edistämiseksi.

”Cleen on osa suomalaisen innovaatiojärjestelmän uudistamista. Tavoitteena on tehostaa tutkimusyhteistyötä, kehittää alan kansainvälisen tason osaamista ja näin tukea yritysten kilpailukykyä ja kasvua”, sanoo ABB:n teknologiajohtaja ja Cleenin hallituksen puheenjohtaja Kimmo Forsman.

Cleenissä tutkimuksen on suunniteltu keskittyvän kahdeksaan teemaan, joista Energiamarkkinat ja älykkäät sähköverkot -ohjelma on toistaiseksi edennyt pisimmälle.

”Muun muassa EU:n tavoitteet uusiutuvien energiamuotojen osuuden kasvattamiseksi ovat toimineet ajurina älykkäiden sähköverkkojen tutkimustoiminnan vauhdikkaalle käynnistymiselle”, sanoo ABB:n Dick Kronman, joka toimii ohjelman valmisteluryhmän puheenjohtajana.

ABB:n ydinosaamista
Suomessa energia- ja ympäristöosaaminen on ollut perinteisesti vahvaa ja myös kansainvälisesti tunnustettua. Tutkimusyhteistyöllä luodaan nyt pohjaa uusille ratkaisuille, tuotteille ja palveluille, jotka mahdollistavat älykkään verkon toteuttamisen. Tutkimuksen keskiössä ovat tulevaisuuden sähkönjakelun infrastruktuuri ja aktiiviset resurssit sekä verkon älykäs hallinta ja käyttö.

Käytännössä kysymys on muun muassa verkon luotettavuuden lisäämisestä, sähkön laadun parantamisesta tehoelektroniikalla sekä sähkön tuottajan ja kuluttajan toimimisesta tulevaisuudessa koko voimajärjestelmän aktiivisena osana.

ABB:llä uskotaan vahvasti älyverkon tulevaisuuteen. Jo nyt yhtiöllä on tarjota tuotteita, järjestelmiä ja palveluja, jotka tekevät verkosta älykkäämmän ja siten luotettavamman.

”Energian tuotannon ja käytön tehostaminen on ABB:n ydinosaamista. Cleenin myötä tiivistyneellä yhteistyöllä meillä on paremmat mahdollisuudet globaalisti merkittävien innovaatioiden luomiseen”, Kronman sanoo.

Pitkän tähtäimen visiona on nostaa energia- ja ympäristöteollisuus Suomen johtavaksi teollisuudenalaksi sekä maailmanlaajuiseksi markkinajohtajaksi valikoiduilla liiketoiminta-alueilla vuoteen 2050 mennessä.

Cleen Oy (Cluster for Energy and Environment)
Energia- ja ympäristöalan strategisen huippuosaamisen keskittymä

Yksi valtion tiede- ja teknologianeuvoston aloitteesta perustetuista strategisen huippuosaamisen keskittymistä (SHOK).

Tutkimusohjelmat:
  • hiilineutraali energiantuotanto
  • hajautetut energiajärjestelmät
  • kestävät polttoaineet
  • energiamarkkinat ja älykkäät sähköverkot
  • tehokas energiankäyttö
  • resurssitehokkaat tuotantoteknologiat ja palvelut
  • materiaalien kierrätys ja jätteiden hallinta
  • mittaus, monitorointi ja ympäristötehokkuuden arviointi

    Hallituksen puheenjohtaja ABB:n teknologiajohtaja Kimmo Forsman.
    Lisätietoja: www.cleen.fi

  • Teksti: Jaana Nikkari
    Artikkeli on julkaistu Power & Automation -lehdessä 2/2009.

      •   Peruuta
        • Twitter
        • Facebook
        • LinkedIn
        • Weibo
        • Tulosta
        • Lähetä sähköpostitse
      •   Peruuta

      Yhteydenotto

      Lisätietoja:
      seitp202 590a793e450a96c3c12575b0002e66d9