ABB sähköistää Facebookin ensimmäisen konesalin Yhdysvaltojen ulkopuolella

2011-12-21 - Maailman johtava sähkövoima- ja automaatioteknologiayhtymä ABB on voittanut noin 11 miljoonan dollarin sopimuksen Facebook Inc:n tytäryhtiön Pinnacle Swedenin kanssa. Sopimus koskee Facebookin ensimmäisen Yhdysvaltain ulkopuolelle rakennettavan konesalin sähkönsyöttöjärjestelmiä. ABB rakentaa kaksi ilma- ja kaasueristeistä suurjännite- ja keskijännitekytkinasemaa, jotka syöttävät virtaa pohjoisruotsalaiseen Luulajan rannikkokaupunkiin rakennettavaan, lajissaan Euroopan suurimpaan konesaliin.

"Kyseiset sähköasemat on suunniteltu käsittelemään tämäntyyppisten laitosten suuria virtavaatimuksia", sanoo ABB:n Power Systems -divisioonan johtaja Peter Leupp. "Ne syöttävät konesaleihin luotettavaa ja laadukasta virtaa."

Facebookin konesali rakennetaan kolmessa vaiheessa. Se koostuu kolmesta palvelinrakennuksesta, joiden kokonaispinta-ala on 84 000 neliömetriä, mikä vastaa noin yhtätoista täysimittaista jalkapallokenttää. Ensimmäinen rakennus on tarkoitus ottaa käyttöön joulukuussa 2012. Se vaatii huomattavan määrän energiaa palvelinten käyttöä ja jäähdyttämistä varten.

Lähellä napapiiriä sijaitsevan Luulajan kylmä ilmasto sopii hyvin palvelinrakennusten vapaaseen jäähdytykseen. Sopiva ilmasto, uusiutuvilla menetelmillä tuotetun puhtaan energian hyvä saatavuus sekä luotettavat viestintä- ja sähköverkot varmistivat Luulajan valinnan uuden konesalin sijaintipaikaksi. Luulajasta tulee näin Facebookin tietoliikenteen eurooppalainen keskus.

ABB asentaa laitokseen myös maailmanlaajuisen IEC 61850-standardin mukaisen sähköasema-automaatiojärjestelmän, joka on varustettu uusimmilla suojaus- ja ohjaustuotteilla. Sähköasemien asennuskapasiteetti ylittää kaupungin normaalin energiankulutuksen kylminä talvipäivinä.

ABB on maailman johtava jopa 1 100 kilovoltin (kV) ilma- ja kaasueristeisten sekä hybridisähköasemien kokonaisratkaisujen toimittaja. Nämä sähköasemat mahdollistavat sähkön tehokkaan ja luotettavan siirron ja jakelun ja pitävät toiminnan ympäristövaikutukset mahdollisimman pieninä. Asiakkaina on sähköyhtiöitä, teollisuusyrityksiä ja kaupallisia asiakkaita sekä rautateiden, kaupunkien joukkoliikennetoimijoiden ja uusiutuvan energian tuottajien kaltaisia organisaatioita.

ABB:n konesaliosaamista kuvaava YouTube-video on katsottavissa täällä.
    •   Peruuta
      • Twitter
      • Facebook
      • LinkedIn
      • Weibo
      • Tulosta
      • Lähetä sähköpostitse
    •   Peruuta
    seitp202 5adea3157417b0d5c125796d0047f410