ABB tekee miljoonainvestoinnin uuteen tuotantolinjaan Porvoossa

2016-11-29 - Suomen ABB on tehnyt miljoonainvestoinnin uuteen tuotantolinjaan Porvoossa. Investointi kolminkertaistaa valokatkaisijoiden vuosittaisen tuotantokapasiteetin ja on jatkumoa panostuksille Porvoon-tehtaan kilpailukyvyn ja tuottavuuden parantamiseksi.



Uusi linja poistaa katkaisijoiden kokoonpanon pullonkaulan ja kolminkertaistaa valokatkaisijoiden vuosittaisen kapasiteetin.

”Investointi parantaa asemiamme niin Suomen, Ruotsin kuin Norjankin markkinoilla. Tämä on hieno päivä ABB:lle ja koko suomalaiselle teolliselle tuotannolle”, sanoo ABB:n Wiring Accessories -liiketoiminnan johtaja Marko Utriainen uuden linjan avajaispäivänä.

ABB on ainoa Suomessa asennustuotteita valmistava yhtiö ja Porvoon-tehdas yksi ABB:n automatisoiduimmista tehtaista. Menneiden kymmenen vuoden aikana ABB on investoinut yli 15 miljoonaa euroa tehdastuotannon automaatioon Porvoossa. Investointien myötä tuottavuus on viidessä vuodessa parantunut 42 prosenttia.

”Kaikkiaan tehtaan tuotannossa työskentelee 43 robottia, joiden mukana Suomen ensimmäinen kaksikätinen YuMi®-robotti kokoamassa pistorasioita”, Utriainen sanoo.

Tehtaalta valmistuu noin 25 miljoonaa kytkintä, pistorasiaa, jatkoholkkia ja asennusrasiaa vuosittain. Uudella linjalla valmistetaan muiden asennustuotteiden ohella Jussi-valokatkaisijaa, jonka tuotannon käynnistymisestä tulee ensi vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Jussi on joka toisen suomalaisen kodin katkaisijavalinta.

Suomen ABB:n Wiring Accessories -yksikkö Porvoossa kehittää ja valmistaa asuin- ja liikerakentamiseen asennustarvikkeita ja asennuskalusteita sisältäen energiatehokkuutta edistävät älykkäät taloautomaatioratkaisut. Liiketoiminta työllistää Suomessa 100 henkilöä, joista 60 tuotannossa. Suomen ABB:n yksikkö vastaa Pohjoismaisista markkinoista.

Uuden linjan avajaisia vietettiin Porvoossa 29.11.

ABB on johtava teknologian edelläkävijä, jonka tarjonta kattaa niin sähköistystuotteet, robotit ja liikkeenohjauksen kuin teollisuusautomaation ja sähköverkkoratkaisut. Asiakkaat ovat maailmanlaajuisesti teollisuus-, energia-, liikenne- ja infrastruktuurialoilla. Yli 125-vuotias ABB on mukana edistämässä teollisuuden digitalisaatiota, energiajärjestelmän murrosta ja neljättä teollista vallankumousta. ABB toimii yli 100 maassa ja työllistää noin 135 000 henkilöä, joista Suomessa noin 5000. www.abb.fi

    •   Peruuta
      • Twitter
      • Facebook
      • LinkedIn
      • Weibo
      • Tulosta
      • Lähetä
    •   Peruuta

    Yhteydenotto

    Lisätietoja:
    seitp202 9eec1bea8596b122c125807a002a20b1