Tuomas Vanhasen diplomityö energiatalouden parhain

2015-10-22 - WEC Finland ja Suomen Energiaekonomistit ry ovat palkinneet Tuomas Vanhasen ABB:lle tekemän diplomityön vuoden 2014 parhaana energiatalouden opinnäytetyönä. Työssä analysoidaan verkostoautomaation kannattavuutta ja investointiperusteita erilaisissa markkinaympäristöissä.


Kuvassa vasemmalta Lauri Virkkunen, WEC Finlandin hallituksen puheenjohtaja, Pohjolan Voiman toimitusjohtaja; Tuomas Vanhanen, Valtteri Vainio ja professori Jorma Routti .

Vanhanen esittelee diplomityössään sähkönjakelun verkkoliiketoimintaa ja erityisesti verkostoautomaatiota sekä Euroopan sähkömarkkinoiden ja regulaation kehittymistä ohjaavana tekijänä. Verkkoliiketoiminnan valvontamalleja on analysoitu Suomen, Saksan ja Italian regulaation osalta. Kirjallisuusselvitykseen ja haastattelututkimukseen perustuvassa työssä on myös luotu kokonaiskuva verkostoautomaation kehityksestä sekä verkkoliiketoiminnan valvontaan perustuvista muuntamoautomaation investointiperusteista ja -kannusteista eri maissa.

”Olemme erittäin tyytyväisiä diplomityön tuloksiin ja hyödynnämme niitä oman liiketoimintamme kehittämisessä eri maiden markkinaympäristöissä. Olemme myös käyneet keskusteluja Suomen regulaatiosta vastaavan Energiaviraston kanssa työn keskeisistä tuloksista. Voimme tyytyväisinä todeta, että 1.1.2016 alkavalla valvontajaksolla verkostoautomaatio on huomioitu merkittävästi”, työn ohjaajana toiminut liiketoiminnan kehitysjohtaja Dick Kronman ABB:ltä sanoo. Kronmanin mukaan työn toteutus on edellyttänyt poikkeuksellisen laaja-alaista perehtymistä työn aihepiiriin useasta eri näkökulmasta. Vanhasen diplomityö on osa kansallista Smart Grids and Energy Markets -tutkimusohjelmaa (SGEM).

Vanhanen teki diplomityönsä (The evolving requirements for smart secondary substations in three European regulatory market environments) Tampereen teknillisen yliopiston Luonnontieteiden tiedekuntaan Sähkötekniikan sekä Kemian ja biotekniikan laitoksille. Työtä ohjasivat professori Pertti Järventausta Sähkötekniikan laitokselta ja professori Risto Raiko Kemian ja biotekniikan laitokselta.

Palkinto myönnettiin Helsingissä WEC Finlandin järjestämässä Energiapäivässä 22.10.2015. Tilaisuudessa palkittiin myös opinnäytetyö energiatekniikan alalta, palkinnon sai Valtteri Vainio, Aalto-yliopistosta. Raatiin kuuluivat professori Jorma Routti (puheenjohtaja), Juha Honkatukia, Valtion taloudellinen tutkimuslaitos; Pekka Järvinen, Suomen Energiaekonomistit ry; Stefan Wilhelms, Nasdaq OMX ja Lauri Muranen, WEC Finland (sihteeri).

WEC Finlandin tavoitteena on toimia alustana korkeatasoiselle energia-alasta käytävälle dialogille. Lisäksi yhdistyksen tarkoituksena on edistää suomalaisen energia-alan kehitystä eri energiamuotojen edustajien ja muiden sidosryhmien kesken järjestettävän yhteistyön avulla. WEC Finland toimii Maailman Energianeuvoston (World Energy Council, WEC) Suomen jäsenkomiteana. (www.wecfinland.fi)

Suomen energiaekonomistit ry:n tarkoituksena on energiataloudellisen tietämyksen syventäminen ja keskustelun edistäminen. Yhdistys pyrkii kokoamaan piiriinsä energiatalouden asiantuntijoita korkeakouluista, valtionhallinnosta, teollisuudesta ja muualta liike-elämästä. (www.energiaekonomistit.fi)

    •   Peruuta
      • Twitter
      • Facebook
      • LinkedIn
      • Weibo
      • Tulosta
      • Lähetä
    •   Peruuta
    seitp202 accb43f195ac6124c1257ee6003f025a