Uraauurtava huoltosopimus tuo luotettavuutta Aitikin rikastamon toimintaan

2018-04-10 - Bolidenin Aitikin rikastamo on maailman tehokkaimpia. Merkittävä menestystekijä on ABB:n kanssa solmittu ja laatimishetkellään ainutlaatuinen huoltosopimus. Se on tuonut lisäturvaa liiketoiminnalle ja edistänyt teknologian ja osaamisen kehittämistä. Lisäksi se on toiminut lähtölaukauksena uudelle, kattavalle globaalille lähestymistavalle teollisuusasennuksiin.


Aitikin rikastamon huoltosopimuksessa on ennen kaikkea kyse painopisteen siirtämisestä pois korjaushuolloista suunniteltuihin huoltoihin.

Kun Boliden rakensi Aitikin uuden rikastamon vuonna 2009, sen sähköosastolla otettiin valtava teknologiaharppaus. Tämä aiheutti uusia haasteita sähköosastolle, jonka tehtävä on varmistaa, että kaikki sähköä tarvitsevat toiminnan osat toimivat vakaasti ja luotettavasti.

”Ymmärsin, ettei nykyisessä henkilöstössämme riitä resursseja, eikä osaamista sitä varten”, Aitikin sähköosaston johtaja Mikael Burck sanoo.

Huomattuaan yrityksen sisäiset rajoitukset Mikael alkoi miettiä, miten asia saataisiin parhaiten kuntoon. Ratkaisun avaimet alkoivat löytyä puhelinsoitolla Mikaelin ystävälle Lars Brännströmille, joka toimi tuolloin asiakasvastaavana ABB:n Uumajan asiakaspalvelukeskuksessa.

”Soitin Lasselle ja ryhdyimme pohtimaan suunnitelmaa”, Mikael sanoo.

Suunnitelma, jossa kiteytetysti on kyse painopisteen siirtämisestä pois korjauksista suunniteltuihin huoltoihin, osoittautui ainutlaatuiseksi lähtölaukaukseksi uudelle mallille, joka muuttaisi myös ABB:n yleistä suhtautumista huoltoon. Lopulta allekirjoitettiin sopimus, joka sisältää 24/7-tuen, apua Aitikin rikastamossa toimivien ABB:n laitteistojen signaalien analysointiin ja tilan, jossa varamoottoreita ja varaosia voidaan säilyttää turvallisesti.

”Pääsimme hyvin nopeasti sopimukseen sopimustyypistä ja varmistimme, ettei siihen jäänyt tulkinnan varaa. Se oli ainutlaatuinen sopimus, johon sisältyi sopimusvastaavia ja selkeä rakenne, joka oli valmiina jo ennen kuin laitos otettiin käyttöön. Teimme asiat alusta alkaen”, Lars Brännström sanoo.

Huoltosuunnitelma edellyttää, että kaikki laitteet ovat mukana elinkaarisuunnitelmassa ja että huollot tehdään säännöllisin väliajoin. Tämä mahdollistaa huoltojen paremman hallinnan ja vähentää suunnittelemattomien seisokkien riskiä, jotka muutoin tulevat kalliiksi tuotannon menetysten vuoksi.

”Olimme aiemmin korjaushuoltojen maailmanmestareita; nyt olemme ennaltaehkäisevän huollon maailmanmestareita. Tällainen sopimus tuo varmuutta toimintaan; tiedämme, että voimme soittaa heille milloin tahansa, vaikka keskellä yötä, ja että saamme apua”, Mikael sanoo.

Hän huomauttaa myös, että tärkein tekijä menestyksen taustalla ovat työntekijät, jotka ovat osoittaneet sitoutumista ja kiinnostusta, ja keksineet useita hyviä ideoita, joista on ollut paljon apua sopimukseen kuuluvien palveluiden jatkuvassa kehittämisessä ja parantamisessa.

”Emme olisi ikinä onnistuneet näin hyvin ilman heitä”, hän sanoo.


Elinkaarisuunnittelu ja huoltojen tekeminen säännöllisin väliajoin parantaa hallittavuutta ja vähentää suunnittelemattomien seisokkien riskiä.

Huoltosopimuksen ansiosta Aitikin rikastamoita saatetaan hyvinkin käyttää pilotteina, kun ABB haluaa testata uusia tekniikoita. Tästä olisi hyötyä erityisesti Aitikin toiminnassa käytettävien tekniikoiden kehityksen kannalta. ABB:lle sopimus on tuonut mahdollisuuksia kehittää yhtiön maailmanlaajuista valikoimaa. Esimerkiksi ABB:n Industrial Care -konseptin – täysin uuden, kansainvälisen, kokonaisvaltaiseen suhtautumiseen teollisuusasennuksiin perustuvan konseptin – taustalla oleva idea sai alkunsa sopimuksesta Aitikin kanssa.

”Se on aika hienoa, kun kaivosalan jättiläiset ottavat yhteyttä meihin täällä pienessä Aitikissa ja kysyvät, mikä on menestyksemme salaisuus”, Mikael sanoo.

Lars Brännström kertoo, että sen lisäksi, että sopimus on auttanut tekniikan ja osaamisen kehittämisessä, viime vuosina yrityksessä on huomattu, kuinka se on luonut alustan yhteisen turvallisen toimintatavan kehittämiselle ja parantanut turvallisuuskulttuuria.

”Yhteistyöstä on ollut paljon hyötyä meille”, hän sanoo.

”Sopimus on tuonut mukanaan eräänlaista synergiaetua, mikä ei liity ainoastaan tekniikkaan ja huoltoon, vaan myös osaamiseen ja tietojen vaihtoon, esimerkiksi liittyen järjestelmälliseen työympäristön hallintaan. Aitikin kaltainen sopimus on nyt allekirjoitettu myös Bolidenin Garpenbergin kaivoksen kanssa.

Kuvat/Images: Stefan Berg, Lars de Wall and Catrine Johansson-Lantto

    •   Peruuta
      • Twitter
      • Facebook
      • LinkedIn
      • Weibo
      • Tulosta
      • Lähetä
    •   Peruuta
    seitp202 e393b15f75886a52c125826b001a2b2a