Sähkömoottorien pyörittämät prosessit kuluttavat valtavat määrät sähköä ja pienetkin parannukset auttavat säästämään suuria summia. ABB:n toimittamat moottoreiden pyörimisnopeutta säätelevät taajuusmuuttajat vähentävät hiilidioksidipäästöjä 180 miljoonaa tonnia joka vuosi.

Cut 180 million tons of CO2 emissions? Absolutely.
ABB:llä on laaja valikoima energiatehokkaita tuotteita. Niihin kuuluvat muun muassa kehittyneet prosessinvalvontajärjestelmät, automaatiotuotteet ja sähkölaitteet. Suurimmat säästöt saataneen kuitenkin taajuusmuuttajilla, jotka parantavat moottoreiden omaa tehokkuutta.
Sähkömoottoreita on kaikkialla. Niiden pyörittämät koneet kuluttavat yli neljänneksen koko maailmassa käytetystä energiasta. Taajuusmuuttajilla moottorien sähkönkulutusta voidaan vähentää huomattavasti, keskimäärin noin 30 prosenttia. Tämä säästää merkittävästi kustannuksia ja vähentää kasvihuonepäästöjä. Kodeissa, toimistoissa ja tehtaissa ABB:n taajuusmuuttajat auttavat asiakkaita tekemään vähemmällä enemmän.
ABB:n toimittamat taajuusmuuttajat säästivät vuonna 2009 niin paljon sähköä, että se riittäisi vuodeksi 54 miljoonalle EU:n kotitaloudelle.
Esimerkiksi Ruotsissa Mälarenergi AB:n sähkö- ja kaukolämpölaitokselle päätettiin ABB:n tekemän energiatehokkuusselvityksen jälkeen asentaa taajuusmuuttajat ohjaamaan laitoksen lukuisten sähkömoottorien toimintaa.
ABB asensi yhteensä kahdeksan keskijännitetaajuusmuuttajaa, joista muutamat korvaamaan olemassa olevia moottorien säätöjärjestelmiä. Sen lisäksi, että vastuksista johtuvat lämpöpäästöt vähenivät merkittävästi, laitoksen tuotanto kasvoi 35 gigawattituntia eli 5 prosenttia vuodessa.
Tehokkaampaa toiminnanohjausta
Suuri osa voimalaitoksilla käytetyistä sähkömoottoreista, jotka pyörittävät pumppuja ja tuulettimia, toimivat jatkuvasti täydellä teholla. Virtausta on säädetty kuristamalla – mikä tarkoittaa samaa kuin että auton nopeutta yritetään hallita pitämällä yhtä aikaa jalka sekä kaasulla että jarrulla. Se vahingoittaa laitteistoa ja energiaa tuhlautuu valtavia määriä.
Taajuusmuuttajat ovat energiatehokas moottorin toimintanopeuden ohjausjärjestelmä. Moottorit pyörivät optiminopeudella, mikä vähentää päästöjä ja laitteiden kulumista. Myös raaka-aineiden tarve vähenee, koska taajuusmuuttajien ohjaamien prosessien laatu paranee.
ACS 1000 -taajuusmuuttajia, moottoreita ja pumppuja Mälarenergin voimalaitoksella. Sen lisäksi, että sähkönkulutus väheni, uudet järjestelmät auttoivat Mälarenergiä alentamaan hiilidioksidipäästöjä ja parantamaan kaukolämpöverkoston luotettavuutta. Paras uutinen laitoksen käyttäjille oli kuitenkin, että uusinvestoinnin takaisinmaksuaika oli vain 12 kuukautta.
Vuonna 2009 ABB:n asentamat taajuusmuuttajat säästivät noin 220 terawattituntia energiaa, mikä riittäisi vuodeksi 54 miljoonalle EU:n kotitaloudelle. Lisäksi ne vähensivät hiilidioksidipäästöjä noin 180 miljoonaa tonnia vuodessa, mikä vastaa 45 miljoonan auton tuottamaa päästömäärää vuodessa.
Yhteiskunnan haasteena on ympäristövaikutusten vähentäminen energian tarpeen lisääntyessä. ABB:n taajuusmuuttajat ovat positiivinen panostus tuleviin vuosiin.