Hyvät Asiakkaat

Uusiutuvan energian käyttöä pyritään ilmasto- ja energiastrategian tavoitteiden mukaisesti lisäämään nykyisestä. EU:n asettamien tavoitteiden mukaan 20 prosenttia energiasta on tuotettava uusiutuvilla energiamuodoilla vuonna 2020.

Uusiutuvan energian tuotannossa kaikkein potentiaalisimmat alueet sijaitsevat usein pitkien etäisyyksien päässä energian kulutuksen keskuksista. Yksi keskeisiä kysymyksiä uusiutuvien luonnonvarojen tehokkaammassa hyödyntämisessä onkin energian siirto. Tässä numerossa keskustelemme tasasähkö- ja vaihtosähkötekniikan mahdollisuuksista uusiutuvien maailmanvalloituksen mahdollistajina. Kyse on optimaalisesta tehokkuudesta, mahdollisimman pienistä häviöistä sekä mahdollisuudesta kytkeä erilaisia vaihtovirtaverkkoja toisiinsa.

Tasasähkötekniikka on hyvä esimerkki teknologiajohtajuudesta: ABB toimitti maailman ensimmäisen kaupalliseen käyttöön tarkoitetun HVDC-merikaapelin jo yli 50 vuotta sitten. Tänä päivänä HVDC-yhteyksiä löytyy jo esimerkiksi Suomen ja Ruotsin, Suomen ja Viron sekä Norjan ja Hollannin väliltä.

Samalla kun maailman energian nälkä kasvaa, on energian säästöpotentiaalia kaikkialla, aivan kättemme ulottuvilla. Tässä lehdessä esittelemme muun muassa Helsingin kaupungin HKR-Rakennuttajan ratkaisun, jossa ilmanvaihtoa optimoimalla on onnistuttu leikkaamaan energiankulutusta ja hiilidioksidipäästöjä. Ratkaisu palkittiin myös ABB:n ja WWF:n järjestämässä Energiatehokkuus 2009 -kilpailussa.

Edelläkävijyys edellyttää. Innovaatioiden ja uusien avausten taustalta löytyy aina ennakkoluulotonta ajattelua, jota esittelemme myös tässä numerossa, kun ABB:n Matti Niemi kertoo, miksi hänen kotitalonsa katolla pyörii designpropelli.

Mukavia lukuhetkiä!

Jukka Soininen
Johtaja, ABB Oy, Sähkövoimajärjestelmät

Pääkirjoitus on julkaistu Power & Automation -lehdessä 1/2010.

    seitp202 b4eebdf071f4e72dc12576b6002d0818