ABB investoi muuntajatuotantoon Suomessa

2012-01-23 - ABB investoi uuteen tuotantolinjaan muuntajatehtaallaan Vaasassa. Kolmen miljoonan euron investointi muuntajan sydänlevyjen leikkuu- ja ladontalinjaan tehostaa tuotantoa sekä parantaa toimitusvarmuutta ja kustannustehokkuutta. Investoinnin myötä muuntajasydämen läpimenoaika kutistuu useista viikoista alle vuorokauteen.

Pienet muuntajasydämet on aiemmin leikattu tehtaalla, suuremmat levyt ostettu ulkopuolisilta toimittajilta. Ladonta on tehtaalla toteutettu manuaalisesti. Uuden linjan myötä leikkuu ja ladonta automatisoidaan ja muutetaan täysin koneellisiksi. Kustannuksia säästyy, kun logistiikan ja varastoinnin tarve vähenevät ratkaisevasti.

”Tämä on merkittävä investointi Suomen ABB:n muuntajatuotantoon, sen kilpailukyvyn ylläpitämiseen ja parantamiseen. Investointi on samalla osoitus siitä, että ABB uskoo ja haluaa panostaa muuntajien tuotantoon Suomessa”, johtaja Mikko Helinko ABB:ltä sanoo.

ABB on maailman suurin muuntajien valmistaja. Vaasassa sijaitseva yksikkö vastaa maailmanlaajuisesti erikoismuuntajien kehittämisestä ABB:llä. Muun muassa vedenalainen muuntajatekniikka on Suomen ABB:n innovaatio.

Suomen ABB:n muuntajatehtaalla valmistetaan muun muassa uuni- ja tasasuuntaajamuuntajia, laiva- ja offshore-muuntajia, taajuusmuuttajakäyttöjen ja rautateiden sähköistysverkon muuntajia. Yksikön palveluksessa työskentelee 330 henkilöä.
Tuotanto uudella leikkuu- ja ladontalinjalla käynnistyy joulukuussa 2012.

ABB (www.abb.fi) on johtava sähkövoima- ja automaatioteknologiayhtymä, jonka tuotteet, järjestelmät ja palvelut parantavat teollisuus- ja energiayhtiöasiakkaiden kilpailukykyä ympäristömyönteisesti. ABB:n palveluksessa työskentelee noin 100 maassa yli 130 000 henkilöä, joista Suomessa noin 7 000.

    •   Peruuta
      • Twitter
      • Facebook
      • LinkedIn
      • Weibo
      • Tulosta
      • Lähetä sähköpostitse
    •   Peruuta

    Yhteydenotto

    Lisätietoja:
    seitp202 ca6cfe52ac7bf7d2c125798b00271042